Helsinki-Vantaan asemaa Pohjois-Euroopan johtavana vaihtokenttänä Euroopan ja Aasian välisessä liikenteessä halutaan yhä vahvistaa. Lentoasemaa ylläpitävä Finavia jatkaa lentoaseman tunnettavuuden parantamista kansainvälisten vaihtomatkustajien suuntaan kehittämällä lentoaseman palveluita, kustannustehokkuutta sekä jatkamalla lentoaseman kohdennettua markkinointia.
Lentoaseman markkinointinimenä on käytetty Helsinki Airportia vuodesta 2009 lähtien. Kuluvan kevään aikana lentoasemalla on tehty useita hankkeita Helsinki Airport -nimen ja lentoaseman kansainvälisen tunnettavuuden vahvistamiseksi. Lentoaseman liikennealueilla kulkevat bussit on teipattu Helsinki Airport -ilmeen mukaisesti ja lentoasema-alueen opasteita on selkiytetty ja muutettu aiempaa yhdennäköisemmiksi. Myös lentoasematerminaalin kiitoteiden puoleisella alueella sijaitsevat Helsinki-Vantaa -kyltit korvataan toukokuussa Helsinki Airport -kylteillä.
Lentoasemalla on käynnissä myös mittavat panostukset, joilla pyritään parantamaan lentomatkustajien kokemusta lentoasemasta. Muun muassa henkilöstökoulutukset ja palveluprosessien kehittäminen ovat tässä avainasemassa. Konkreettisena esimerkkinä tehdystä kehitystyöstä ovat muun muassa lyhentyneet jonot turvatarkastuspisteissä.
