Helsingin metropolialueen
uusi keskus

Aviapolis on Helsingin metropolialueen uusi keskus. Se on suuruudeltaan 42 neliökilometrin laajuinen kaupunki, jonka ytimessä on Helsinki-Vantaan kansainvälinen lentoasema.

Suomen matkustajalentoliikenteestä kulkee 98 prosenttia lentoaseman kautta, siis Aviapoliksen. Pääkaupunkiseudun nopeimmin kasvavassa yrityskeskittymässä on jo tällä hetkellä yli 35 000 ihmisen työpaikka.


Hub on toimivia yhteyksiä

Verkostoituminen ja globalisaatio ovat johtaneet maailman uudenlaiseen jakautumiseen. Erikoistuminen tietyille kapeille osaamisalueille on johtanut yritysten entistä suurempaan riippuvuuteen verkostoistaan.

Toimivan verkoston edellytys on nopeat ja toimivat yhteydet maailmalle ja maailmalta takaisin – sekä ihmisille että tuotannontekijöille. Tähän toimivuuteen tuo oman lisänsä Kehäradan valmistuminen vuonna 2014, joka yhdistää lentoaseman ja Aviapoliksen päärautatieverkostoon. Lentoaseman sijainti alueen ytimessä tuo markkinat ulottuville sekä kotimaassa että ulkomailla.

Keskeinen sijainti ja sujuvat yhteydet luovat toimivan alustan vetovoimaiselle liiketoimintaympäristölle. Vantaan Innovaatioinstituutti vauhdittaa kaupungin ja Aviapolis-alueen kasvua kansainväliseksi yrityskeskittymäksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>